Härmättärien kausi käynnistyi ei-toivotulla tavalla viime lauantaina Kouvolassa. Omiin meni viisi ja yhtään ei onnistuttu tekemään. Hyvääkin sarja-avauksesta löydettiin ja kotimatkalla Leppäkosken bussissa pidetyssä palaverissa yhdessä tuumin todettiin, että tästä jatketaan pystypäin, eikä vaivuta synkkyyteen. No, nyt en kuitenkaan ajatellut tarinoida pelistä sen enempää, vaan mennään ajassa vielä paljon viime lauantaita taaksepäin… Jaa, miksikö? No eräs työkaveri tässä taannoin kysyi, että miksi oon alottanut sen pallon perässä juoksemisen. Tämä on mun tarina siitä ja ehkä vielä kauden aikana kuullaan muidenkin Härmättärien tarinoita.
Syksy 1998 ja olin juuri aloittanut kolmannen luokan Hyvinkäänkylän koulussa. Anne-ope oli aktiivisesti mukana Hyvinkään Palloseuran toiminnassa ja kun Hyvinkäällä on syksyisin pelattu perinteisesti koulujen välisestä jalkapallomestaruudesta, päätti Anne houkutella luokkansa tytöistä muutaman mukaan turnaukseen. Yhdessä naapuriluokan tyttöjen, joista osa oli jo pelannut vuoden tai kaksi paikallisessa nappulaliigassa (Euroliiga), muodostettiin joukkue. Ihan tarkkaan en muista, ketä meitä siellä oli, mutta suojat ja sukat ainakin lainattiin muilta ja lenkkarit sai kelvata pelikengiksi. Säännöistä ei tainnut olla kovin suurta hajua, ja jos oikein muistan, niin ei sinne turnaukseen ihan ensikysymältä oltu lähdössä. Turnaus pelattiin Pihkalan pesäpallostadionilla ja ei sieltä menestystä kotiin tuotu, mutta se pallon potkiminenhan olikin kivaa ja ei ne naapuriluokan tytötkään ollu niin tyhmiä kuin mitä aiemmin oli ajateltu.
Seuraavana keväänä, 1999, pitikin sitten päästä mukaan Euroliigaan. Euroliigajoukkueet muodostettiin kouluittain ja kerran viikossa harjoiteltiin koulun läheisellä hiekkakentällä. Valmennuksesta vastasi tuolloin Koskisen Tuomo ja Rytkösen Maarit. Ei paljon parempia valmentaja olisi voinut pieni pelaaja toivoa. Tuomo ymmärsi jalkapallosta ja osasi opettaa, kuinka käsitellä palloa ja pelata joukkueena. Maaritin vahvuutena taas oli lempeys ja äidillinen ote. Heti alkuun tehtiin myös selväksi, että pelipaita oli pyhävaate ja sitä käytettiin vain peleissä, ei harjoituksissa. Pelejä päästiinkin pelaamaan kauden aikana (toukokuusta syyskuuhun) kerran viikossa, kaksi peliä illassa Perttulan nurmikentillä. Se oli juhlaa se, kun hiekka ei pöllynnyt, eikä kaatuessa ollut polvet ja kämmenet heti auki. Euroliigassa vierähti lopulta sitten neljä kautta ja viimeisenä vuonna perustettiin myös 89-syntyneiden ikäkausijoukkue.
Seuraavana keväänä, 1999, pitikin sitten päästä mukaan Euroliigaan. Euroliigajoukkueet muodostettiin kouluittain ja kerran viikossa harjoiteltiin koulun läheisellä hiekkakentällä. Valmennuksesta vastasi tuolloin Koskisen Tuomo ja Rytkösen Maarit. Ei paljon parempia valmentaja olisi voinut pieni pelaaja toivoa. Tuomo ymmärsi jalkapallosta ja osasi opettaa, kuinka käsitellä palloa ja pelata joukkueena. Maaritin vahvuutena taas oli lempeys ja äidillinen ote. Heti alkuun tehtiin myös selväksi, että pelipaita oli pyhävaate ja sitä käytettiin vain peleissä, ei harjoituksissa. Pelejä päästiinkin pelaamaan kauden aikana (toukokuusta syyskuuhun) kerran viikossa, kaksi peliä illassa Perttulan nurmikentillä. Se oli juhlaa se, kun hiekka ei pöllynnyt, eikä kaatuessa ollut polvet ja kämmenet heti auki. Euroliigassa vierähti lopulta sitten neljä kautta ja viimeisenä vuonna perustettiin myös 89-syntyneiden ikäkausijoukkue.
89-joukkueen kanssa ei koskaan saavutettu mitään valtavan suurta pelikentillä, mutta menestymisen sijaan joukkueesta sai varmasti yksi jos toinenkin elinikäisiä ystäviä. Kauden 2005 jälkeen joukkue hajosi, kun pelaajia ei ollut enää riittävästi. Me muutamat, jotka jatkoimme, siirryimme naisten mukaan harjoittelemaan. Kaudeksi 2006 Hyvinkäälle perustettiinkin monen vuoden tauon jälkeen naisten edustusjoukkue ja koska pelaajia oli enemmän kuin yhden joukkueen tarpeisiin, perustettiin myös harrastejoukkue HyPS 06. Molemmat joukkueet aloittivat urakkansa Helsingin ja Uudenmaan piirin yhteisestä naisten Nelosesta. Kaudella 2006 oma pelipaikkani löytyi HyPS 06-joukkueesta.
Vuoden päästä naisten edustusjoukkueen valmentaja kutsui mukaan heidän rinkiinsä ja 2007 olikin joukkueelle hyvä vuosi, kun nousimme Kolmosesta Palloliiton alaiseen Kakkoseen kaudeksi 2008. Seuraavat neljä kautta sitten pelattiinkin Kakkosen A-lohkossa ja välillä oltiin jo hyvin lähellä nousua Ykköseen tai ainakin karsimaan paikasta sinne. Kausi 2011 jäi omalta osaltani viimeiseksi Hyvinkäällä, kun opinnot alkoivat syyskuussa Hämeenlinnassa. Tuo kausi oli joukkueellemme äärimmäisen vaikea ja tuloksena olikin lopulta putoaminen piirin Kolmoseen.
No, oma taipaleeni jatkui sitten marras-joulukuussa 2011 Hämeenlinnan jalkapalloseuran naisten edustusjoukkueen reeneissä. Aika sumussa on ne ensimmäiset reenikerrat Pullerin hallista, kun tuntui, että kentällä viiletti kymmenen Lauraa ja toiset kymmenen Jenniä. Maalivahtejakin oli kolme ja itse kun olin ajatellut, että sillä ainakin voin omaa osaamistani markkinoida, että viimeiset kaksi kautta olin Hyvinkäällä kuluttanut pelkästään tolppien välissä. Pieni keskustelu valmentajan kanssa ja päätös siitä, että kenttäpelaajaksi tässä taas aletaan. HJS oli pudonnut edelliskauden päätteeksi Kakkoseen ja se kuulosti oikein hyvältä, sillä omalle tasolle Ykkönen tuntui liian vaativalta tuolloin. Jossain vaiheessa talvella kuitenkin meille tarjottiin Ykkösen paikkaa ja ei sitä otettu erinäisistä syistä vastaan, mikä varmasti oli oikea ratkaisu, vaikka kaudella 2012 voitettiinkin Kakkosen B-lohko ja 2013 kutsui Ykkönen.
Tosiaan ensimmäinen pelini naisten Ykkösessä.. Huhtikuun 14. päivä 2013 ja Kemin hallin rauniot. Kyyti kentällä oli kylmää ja suihku pelin jälkeen jääkylmää. Jostain syystä olin vieläpä saanut käteeni ennen ottelun alkua kapteenin nauhan ja muistan, kun käveltiin joukkueen kanssa kentälle. Mietin, että mitähän tästäkin tulee, kun kahdella pelaajalla on aiemmin kokemusta Ykkösestä ja ehkä viidellä yleensäkään naisten peleistä. Niin, eihän siitä oikein mitään tullut. Halukkaat voivat kaivaa kyseisen ottelun maalikoosteen YouTubesta. Se kertoo jo paljon, että ensimmäinen maali tuli ennen kuin kuvaaja oli saanut kameransa viritettyä.
No, oma taipaleeni jatkui sitten marras-joulukuussa 2011 Hämeenlinnan jalkapalloseuran naisten edustusjoukkueen reeneissä. Aika sumussa on ne ensimmäiset reenikerrat Pullerin hallista, kun tuntui, että kentällä viiletti kymmenen Lauraa ja toiset kymmenen Jenniä. Maalivahtejakin oli kolme ja itse kun olin ajatellut, että sillä ainakin voin omaa osaamistani markkinoida, että viimeiset kaksi kautta olin Hyvinkäällä kuluttanut pelkästään tolppien välissä. Pieni keskustelu valmentajan kanssa ja päätös siitä, että kenttäpelaajaksi tässä taas aletaan. HJS oli pudonnut edelliskauden päätteeksi Kakkoseen ja se kuulosti oikein hyvältä, sillä omalle tasolle Ykkönen tuntui liian vaativalta tuolloin. Jossain vaiheessa talvella kuitenkin meille tarjottiin Ykkösen paikkaa ja ei sitä otettu erinäisistä syistä vastaan, mikä varmasti oli oikea ratkaisu, vaikka kaudella 2012 voitettiinkin Kakkosen B-lohko ja 2013 kutsui Ykkönen.
Tosiaan ensimmäinen pelini naisten Ykkösessä.. Huhtikuun 14. päivä 2013 ja Kemin hallin rauniot. Kyyti kentällä oli kylmää ja suihku pelin jälkeen jääkylmää. Jostain syystä olin vieläpä saanut käteeni ennen ottelun alkua kapteenin nauhan ja muistan, kun käveltiin joukkueen kanssa kentälle. Mietin, että mitähän tästäkin tulee, kun kahdella pelaajalla on aiemmin kokemusta Ykkösestä ja ehkä viidellä yleensäkään naisten peleistä. Niin, eihän siitä oikein mitään tullut. Halukkaat voivat kaivaa kyseisen ottelun maalikoosteen YouTubesta. Se kertoo jo paljon, että ensimmäinen maali tuli ennen kuin kuvaaja oli saanut kameransa viritettyä.
Jotenkin ihmeen kaupalla selvittiin tuosta kaudesta ja saatiin säilytettyä sarjapaikka. Sitten jysähti vasten kasvoja ja seura ilmoitti, että naisten joukkuetta ei enää ole. Pikaisia päätöksiä, paniikkia, puhelinsoittoja ja palaveri. Niin meistä tuli Härmättäriä ja tällä tiellä ollaan.
Viha-rakkaussuhdehan tähän lajiin taitaa olla, mutta ei sitä kyllä päivääkään vaihtaisi pois. Tuskin malttaa odottaa lauantaita ja että päästään pelaamaan tän kauden ensimmäinen kotiottelu Pullerilla. Härmättäret – VJS lauantaina 25.4. klo 15, tervetuloa!
P.S. Haastan naisten ja B-tyttöjen pelaajat ja taustat, jakakaa joku muukin teidän tarina siitä, mistä kaikki alkoi. Tää oli mun tarina.
Aino #23
Viha-rakkaussuhdehan tähän lajiin taitaa olla, mutta ei sitä kyllä päivääkään vaihtaisi pois. Tuskin malttaa odottaa lauantaita ja että päästään pelaamaan tän kauden ensimmäinen kotiottelu Pullerilla. Härmättäret – VJS lauantaina 25.4. klo 15, tervetuloa!
P.S. Haastan naisten ja B-tyttöjen pelaajat ja taustat, jakakaa joku muukin teidän tarina siitä, mistä kaikki alkoi. Tää oli mun tarina.
Aino #23